Kanava väärinkäytösepäilyiden ilmoittamiseen uudistui
Leijonalla on ollut käytössä viestintäkanava mahdollisten väärinkäytösten ilmoittamiseen vuoden 2015 lopulta asti. Nyt kanava on uudistettu Eettinen kanava.
Me Leijonassa noudatamme lakeja ja asetuksia. Edellytämme läpinäkyvää ja lainmukaista toimintaa myös kaikilta toimittajiltamme ja sidosryhmiltämme.
Leijonassa on sekä omia työntekijöitämme että yhteistyökumppaneitamme sitovat Leijonan eettiset ohjeet.
Eettinen kanava on väärinkäytösten ilmoittamista varten
Eettisen kanavan kautta kuka tahansa voi tehdä ilmoituksen Leijonan tai sen yhteistyökumppaneiden väärinkäytösepäilystä tai eettisten ohjeiden vastaisesta toiminnasta. Näitä voivat esimerkiksi olla taloudellisiin epäselvyyksiin, eturistiriitoihin, lahjontaan, vakaviin väärinkäytösepäilyihin ja muihin laittomiin toimiin liittyvät asiat.
Ilmoituskanavaa hoitaa ulkopuolinen kumppani. Kaikki ilmoitukset käsitellään luottamuksellisesti ja käsitellään niiden vakavuuden mukaisesti.