Maastoruokailu uudistui koko Suomessa   - Leijona Catering
Siirry sisältöön

Maastoruokailu uudistui koko Suomessa  

Leijona Cateringin Puolustusvoimille toteuttama maastoruokailu uudistui huhtikuussa. Uudistuksen avulla parannetaan varusmiesten jaksamista maasto-olosuhteissa sekä vähennetään ruokahävikkiä, lisätään ruuan kotimaisuusastetta ja vahvistetaan huoltovarmuutta. 

Maastoruokailua käytetään Puolustusvoimissa silloin, kun joukot eivät voi ruokailla varuskuntaravintolassa. Tällainen tilanne on esimerkiksi koulutus maastossa. Leijona Cateringin tuotekehittäjä Kalle-Pekka Kosela kertoo, että asiakastyytyväisyyskyselyiden mukaan varusmiehille jäi aiemmin nälkä maastoruokailusta.  

– Etsimmekin uudistuksessa keinoja, joilla varmistetaan ruuan maistuvuus ja riittävä kaloreiden saaminen. 

Yksi isoista muutoksista on leivän, levitteiden ja leivänpäällisten jääminen pois maastoruokailusta. Aiemmin jopa noin 40 prosenttia energiasta tuli leivästä ja margariinista. 

Koselan mukaan leivän kulutus on viime vuosien aikana koko ajan vähentynyt. 

– Leipää ja leivänpäällisiä palautui paljon ravintoloihin ja niistä syntyi ruokahävikkiä. 

Pakin pohjalle, ei kanteen. Maastoruokailussa ruokailija saa vuorokaudessa kaikkiaan 3 600 kilokaloria. Yhteen pääruoka-annokseen ruokaa annostellaan kaksi kauhallista pakin syvään osaan.

Leipä vaihtui monipuolisiin lisäkkeisiin 

Vain syöty ruoka auttaa jaksamaan. Uudessa maastoruokalistassa lisäkkeet ovatkin helposti syötäviä. Lisäkkeet voi myös ottaa helposti mukaan ja nauttia sopivassa tilanteessa. Uusia lisäkkeitä ovat esimerkiksi siemennäkkäri ja välipalapatukka. 

– Maastossa ruokailutilanteet ovat monesti nopeita eikä aikaa erillisten tuotteiden kanssa näpertelyyn ole. Olemme saaneet palautetta, että mukaan otettavat tuotteet toimivat hyvin välipaloina, Kosela sanoo. 

Myös juomia on uudistettu. Kun aiemmin juomana oli sekamehu, nyt juomiin on tuotu vaihtelevuutta ja ne ovat ravinteikkaampia. Mukana on esimerkiksi annospakattua maitoa, mehukeittoa, kaakaota ja proteiinijuomaa. 

Uudistunutta maastoruokalistaa testattiin pilotissa Niinisalon ja Haminan varuskunnissa. Pilotit osoittivat konkreettisesti, miten tärkeää tuotteiden helppokäyttöisyys on. Kosela oli alokasjoukkueen ensimmäisen maastoyön jälkeen mukana aamupalalla. Juomana oli tarjolla annosmaitoa, jonka joukkoon oli tarkoitus sekoittaa purkin korkista kaakaota.  

– Siinä pakkasessa en nähnyt kovin monen sekoittelevan kaakaota maitoon. Kokemus osoitti, että tuotteiden pitää olla helposti käytettäviä ja sellaisenaan juotavia. Vaihdoimmekin juomaksi valmiskaakaon. 

Maastoruokauudistus on otettu positiivisesti vastaan. Maastoruokailun pilotin asiakastyytyväisyyskyselyssä noin 90 prosenttia vastaajista kertoi olevansa tyytyväisiä uudistettuun lounaaseen.  

Kaikki pääruuat uudistuivat, puuro täyteläisempää 

Kaikki maastoruokalistan pääruuat ovat uusia tai niitä on muokattu vanhoista resepteistä niin, että ne ovat monipuolisempia, maistuvampia ja ravitsevampia. Lisäksi kaikki puurot tehdään maitoon, joten myös ne ovat aiempaa ravinteikkaampia ja täyteläisiä. 

Maastoruokailussa ruokailija saa vuorokaudessa kaikkiaan 3 600 kilokaloria ja suurin osa kaloreista tulee pääruuasta. Yhteen pääruoka-annokseen ruokaa annostellaan kaksi kauhallista pakin pohjalle, Kosela kertoo. 

Leijona Cateringin kehityspäällikkö Sari Lipastin mukaan myös uusia raaka-aineita on otettu käyttöön. Yksi niistä on ruokakaura. 

– Olemme saaneet ruokakaurasta hyvää palautetta nimenomaan maastoruokailusta. Vaikka se ei varuskunnissa saliruokailussa lisukkeena kovin hyvin maistukaan, niin maastossa se maistuu. Olemme korvanneet maastoruokailussa riisin kokonaan ruokakauralla. 

Koselan mukaan ruokakauran käyttö vahvistaa varautumista ja huoltovarmuutta. Mahdollisessa kriisitilanteessa sen saaminen on helpompaa kuin riisin. 

– Myös ravitsemuksellisesti se on ylivoimainen riisiin verrattuna. Kun olen esitellyt kaikkia kauran hyviä puolia varusmiehille, yleensä epäileväisimmätkin ovat vakuuttuneet, Kosela kertoo. 

Lipastin mukaan kaura on maastossa käytettävyydeltään erinomainen sen lämmönkestävyyden ansiosta. Rakenne säilyy hyvänä jopa neljän tunnin ajan, joka on maksimiaika valmiin ruuan säilyttämisessä. 

– Pilotissa saatu asiakaspalaute toi meille varmuuden, että tuotteen rakenne, ulkonäkö ja maku säilyvät hyvinä, Kosela sanoo. 

Toinen myönteinen raaka-ainelöytö oli proteiinipasta. Sen kestävyys maasto-olosuhteissa on parempi kuin tavallisen pastan. Pilotin tuoma asiakaspalaute myös proteiinipastasta oli hyvää. 

– Lisäksi se tietysti parantaa ruuan proteiinipitoisuutta, mikä on monille varusmiehille tärkeää, kertoo Kosela. 

Maastossa ateria koostuvat kolmesta komponentista eli pääruuasta, juomasta ja lisäkkeestä. Lisäkkeet voi helposti ottaa mukaan välipalaksi maastoon.  Kuvassa proteiinipasta, proteiinikeksi ja maito. 

Palautetta kannattaa antaa 

Niinisalon ja Haminan maastoruokailupilotit kestivät kaksi viikkoa ja palautteita antoi kaikkiaan 600 ruokailijaa.  

– Saimme hyvin kattavat määrät palautteita molemmista paikoista. Asiakastyytyväisyyskyselyiden mukaan uudistuksen vastaanotto oli positiivinen. Lounaaseen kertoi olevansa tyytyväinen noin 90 prosenttia vastaajista. Hyvin harvoin ravintola-alalla näkee tuollaisia lukuja, Kosela sanoo.  

Palautteissa esiin tulleet kehittämisideat otettiin heti huomioon ja suunnitelmiin tehtiin tarpeen mukaan muutoksia. 

Uusi maastoruokalista on ollut käytössä koko maassa 20. huhtikuuta lähtien. Koselan mukaan yleinen käsitys ravintoloissa on, että ruokaa tulee aiempaa vähemmän takaisin maastosta. Ravintoloiden työtä uusi ruokalista on sujuvoittanut ja ruuan pakkaaminen onnistuu nopeammin.  

Yksittäispakatuista tuotteista tulee pakkausjätettä, mutta ruokalistan selkeyttämisen takia pakkausjätteen määrä vähenee kokonaisuudessaan aiempaan verrattuna. Annospakkauksista syntyvä jäte kierrätetään varuskuntaravintolassa. 

– Positiivista on tietenkin ruokahävikin väheneminen. On turhauttavaa pakata ruokaa, joka päätyy biojätteeseen.  

Koselan ja Lipastin mukaan palautteita maastoruokailusta kuunnellaan edelleen herkällä korvalla, ja listaa sekä reseptejä kehitetään edelleen. Maastoruokalista uudistuu kahdesti vuodessa. Syksyn listaa työstetään parhaillaan.  

– Meille on todella tärkeää kerätä palautetta myös uudistuksen jälkeen ja reagoida asiakkaiden toiveisiin. Kannattaakin siis antaa palautetta ja ideoita ruuan kehittämiseksi, Lipasti kehottaa.  
 

Maastoruokalistat löytyvät verkosta osoitteesta:  

www.leijonacatering.fi/ruokalistat/