Meidän leijonalauma – Leijonan rehti ravintolapäällikkö Kimmo
”Helposti lähestyttävä, tiukka mutta rehti – näin kuvailee itseään Riihimäellä sijaitsevan varuskuntaravintola Lieden ravintolapäällikkö Kimmo Musakka.”
Pitsakokista kasvoi ravintolapäällikkö
”Alalle päädyin jo 16-vuotiaana, kun kaveri houkutteli kesätöihin pitsoja paistamaan. Opiskelin myöhemmin kokiksi, josta siirryin tarjoilijaksi, vuoropäälliköksi ja sitten kouluttauduin vielä hotelli-ravintola-suurtalousesimiehen tehtäviin ja pääsin ravintolapäälliköksi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin olen edelleen samalla tiellä. Leijonalla olen viihtynyt jo kahdeksan vuotta.
Esimiehenä teen kovasti töitä sen eteen, että tiimini työ olisi selkeää ja kenenkään ei tarvitsisi pelätä väärin tekemistä. Minulle on sanottu, että hyvä kun on tiukka – teemme ja tarkastamme monia asioita yhdessä – se auttaa varmistamaan asiakastyön hyvän laadun. Mottoni on: “Täällä teemme yhdessä, asiakkaalle.”
Aamu alkaa moikkaamalla
”Kun itse olen työskennellyt useissa ravintola-alan tehtävissä, niin osaan arvostaa tiimiläisten työtä ja tiedän mitä se on. Aloitan päiväni kiertämällä jokaisen luona vaihtamalla kuulumiset. Meillä on hyvin joustava ja yhteen hiileen puhaltava porukka, joten haastavistakin tilanteista olemme aina selvinneet yhdessä.”
Töihin on kiva tulla
”Töihin on kiva tulla silloin kun tietää, mitkä ovat kenenkin vastuut ja toimenkuvat ja että saan omalta esimieheltäni tarvittaessa apua. Minulle on tärkeää, että olen töissä vakavaraisessa yrityksessä ja palkka tulee sovittuna päivänä tilille. Asiakkaamme, eli Puolustusvoimien henkilökunta ja varusmiehet ovat aivan mahtavia. Kiitosta kuuluu usein salin puolelta ja se kantautuu minulle asti. Vuosien myötä asiakkaiden kanssa on kasvanut yhteinen luottamus meidän tekemiseemme – aika, paikka ja tuote järjestyy aina.”
Tutorointia ja huumoria
Hyvä huumori auttaa kantamaan myös haastavien päivien yli. Toki työssä on ollut myös kovia paikkoja ja silloin venymistä tarvitaan. Asiat ja tilanteet on kuitenkin aina saatu rullaamaan ja suurimmat ponnistukset ovat kartuttaneet kokemusta ja olleet opettavaisia. Jälkikäteen asioita tarkasteltuani olen huomannut kulmieni välissä olleen kurtun silottuneen huomattavasti, Kimmo naureskelee.
Esimiehenä pääsen myös tutoroimaan. Aiemmin meillä työskennellyt kokki kouluttautui työn ohessa vuoropäälliköksi ja sain olla mukana antamassa vertaistukea, opastamassa ja opettamassa päällikkyyteen. Hänen kanssaan jaamme nykyään monia vastuualueita ja hänestä on muodostunut minulle mahtava luottotyyppi.”
KUKA?
Kimmo Musakka, ravintolapäällikkö varuskuntaravintola Liedessä Riihimäellä.
Leijonalla vuodesta 2013, ravintola-alalla yli 30 vuotta.