Uratarina Katri Mäkelä  - Leijona Catering Siirry sisältöön

Meidän Leijonalauma – työn vaihtelevuus on se juttu! 

Monitaitoisen Katrin tie leijonalaiseksi alkoi vauhdikkaasti.  

“Olin kuullut Leijonasta juttua työskennellessäni toisessa ravintola-alan työpaikassa. Ensin ajattelin, että uskallanko lähettää hakemuksen Leijonaan. Kun tein työhakemuksen, ravintolapäällikkö soittikin jo samana päivänä, että tule töihin!”, muistelee Katri. 

Iloinen ja ahkera Katri on tykännyt opiskella työn ohessa. Hän on suurtalous- ja dieettikokki, joka on suorittanut erikoisammattitutkinnot johtamisesta sekä puhtaus- ja kiinteistöpalvelusta.  

Katri ja Anne asettuivat kuvaan lavansiirtotrukin kanssa, jonka he ovat nimenneet Martaksi.

“Leijonassa saan hyödyntää oppimaani ja olla tekemässä sitä mistä tykkään, eli valmistamassa hyvää ruokaa! Kokin työvuorojen ohella teen aamupainotteisia varastonhoidon tehtäviä.” 

Vuorotyöstä nauttiva Katri kuvailee kokin ja varastonhoitajan tehtävien täydentävän toisiaan.  

”Leijonassa saan hyödyntää oppimaani ja olla tekemässä sitä mistä tykkään, eli valmistamassa hyvää ruokaa!”

“Kokkina aikatauluista on pidettävä tiukasti kiinni. Varaston puolella voin hankintoja tehdessäni itse järjestellä aikatauluani. Mielestäni työn vaihtelevuus on ihan parasta; Leijonassa ei ole koskaan toista samanlaista työpäivää.” 

“Tulin Leijonaan loppuvuodesta 2020 ja alussa oli tietenkin paljon opeteltavaa. Aivojumppaa tarjosivat muun muassa asiakkaidemme käyttämät sanalyhenteet, joita varuskunnassa käytetään runsaasti!”  

“Minulla on pelkästään hyvää sanottavaa Leijonasta ja asiakkaistamme.” sanoo Katri ja painottaa, että Leijonassa kaikki toimii. Työsuojelun tehtäviäkin hoitanut Katri arvostaa turvallista työympäristöä ja sitä, että henkilöstön hyvinvoinnista pidetään huolta. 

“Kun aloitin Leijonassa, sain todella kattavan perehdytyksen työhön. Henkilöstöedut ovat hyvät. Ja työkaverit ovat täällä ihan huippuja!”  

KUKA?

Katri Mäkelä, kokki ja hankkija

Varuskuntaravintola Rumpalipoika Säkylässä 

Koulutus: Catering –alan perustutkinto, suurtalouskokki, hotelli-, ravintola- ja suurtalousalan esimiehen erikoisammattitutkinto, dieettikokin erikoisammattitutkinto, johtamisen erikoisammattitutkinto, puhtaus- ja kiinteistöpalvelun erikoisammattitutkinto.  Alalla 20 vuotta.