Uratarina Anne Heikkilä - Leijona Catering Siirry sisältöön

Meidän Leijonalauma – konkari-Leijona Anne on ylpeä työurastaan 

”Leijona on aivan ihana työpaikka, olen viihtynyt erittäin hyvin!”, hehkuttaa Anne Heikkilä lähes neljänkymmenen vuoden työkokemuksella.  

Anne aloitti uransa vuonna 1986 Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmentin keittiössä. Sieltä uratie johti Turun merellisiin maisemiin, josta Anne sai evääksi muun muassa häntä varastonhoidossa opastaneen järjestelmällisen laivakokin opit.  

”Harjoitusreissut olivat ikimuistoisia! Olin keittämässä varusmiehille ulkosaaristossa, jossa maisemat tekivät suuren vaikutuksen ja työ oli mielekästä. Muutaman vuoden ajan opetin varusmiehille ruuan valmistusta maasto-olosuhteissa.” 

 

Anne siirtyi Porin prikaatiin vuonna 2003 tekemään ravitsemustyöntekijän, kokin ja työnjohdon tehtäviä. Tätä ennen Anne opiskeli työn ohella suurtalousesimieheksi.  

”Koska minulla oli jo kokemusta varastonhoidosta, työnkuva vaihtui muutaman vuoden kuluttua hankinnan tehtäviksi. Tänä päivänä Säkylän varuskuntaravintola Rumpalipojassa tehtäviini ei kuulu laisinkaan kokin työvuoroja. Työni on kokonaisuudessaan varaston hoitoa, omavalvonnan ajantasaisuudesta huolehtimista ja tilausten koordinointia.”, kertoo Anne.  

”Tykkään työni itsenäisyydestä tällä hetkellä. Pitkällä työurallani on ollut mukava siirtyä tehtävistä toisiin ja kehittyä. Olen saanut nähdä ruokapalvelun toimintaa monelta eri kantilta.” 

 ”Joskus nopeasti muuttuvat tilanteet ovat hyvin haastavia, mutta nautin haasteista ja ongelmanratkaisusta.” 

Työnantaja saa Annelta pelkästään kehuja.  

”Leijonassa pidetään työntekijöistä todella hyvää huolta. Leijonassa saamme hyvät henkilöstöedut ja työn tekemisen edellytykset, kuten koneet ja laitteet, ovat kunnossa. Henkilöstö saa työvaatteet ja -kengät, virkistys- ja koulutusedut sekä erittäin hyvin toimivan työterveyshuollon. Olen työstäni Leijonassa hyvin ylpeä ja kiitollinen.”   

KUKA?

Anne Heikkilä, kokki ja varastonhoitaja 

Varuskuntaravintola Rumpalipojassa Säkylässä  

Leijonalle vuonna 2012, Puolustusvoimien ruokahuollossa vuodesta 1986. Koulutukseltaan kotitalouden hoitaja ja suurtalousesimies.   

Alalla 36 vuotta.