Tervetuloa Leijonan blogiin! - Leijona Catering Siirry sisältöön

Tervetuloa Leijonan blogiin!

Hyvä lukija,  

Meillä Leijona Cateringissa on tänä vuonna 10-vuotissynttärit ja sen kunniaksi päätimme työkavereiden kesken pistää blogin pystyyn. Vaikka meitä työtätekeviä leijonalaisia on yli 500 eri puolilla Suomea, meistä tiedetään melko vähän. Liian vähän.  

Päätimme porukalla, että haluamme esittäytyä ja kertoa työstämme omin sanoin ja kasvoin asiakkaillemme, ja ihan kaikelle kansalle. Totuushan on, että kuluneen kymmenen vuoden aikana sadat tuhannet ruokailevat asiakkaat ovat nauttineet leijonalaisten valmistamia aterioita (ja kuulleet niistä juttuja), mutta vain harva meitä sen syvällisemmin tuntee tai tietää ruokapalvelumme vastuullisia taustoja.  

Tämä blogimme toimii alustana Tiedätkö mitä syöt -kampanjalle, joka sisältää kymmenen meille töistä tuttua leijonalaista teemaa, jotka julkaistaan kukin vuorollaan vuoden 2022 aikana. Teemat käsittelevät ruokapalvelumme vastuullisuuden eri näkökulmia.  

Me haluamme tuoda esiin työkavereitamme, moniosaajia, jotka tärkeissä ammateissaan valmistavat terveellistä ja maistuvaa ruokaa monenlaisille asiakkaillemme. Ravitsemuksesta ja ruuan valmistuksesta tarkemmin kiinnostuneille tarjoilemme nippelitietoa resepteistämme käyttämiemme raaka-aineiden ohella. 

Minä ja työkaverini toivotamme Sinut lämpimästi tervetulleeksi Leijonan pöytään ja tämän blogin pariin.

  

Suvi

Kirjoittaja on Leijonan viestintäpäällikkö