Varusmiesten vatsat täyteen kaikissa oloissa
Maanantaina 3. tammikuuta noin 12 000 alokasta aloitti varusmiespalveluksensa Puolustusvoimissa. Varusmiesten ruokailuun tehdyt toimenpiteet koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi jatkuvat. Leijona Catering on yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa sopeuttanut toimintaansa koronavirustilanteesta johtuen. Varusmieskoulutuksessa on käytössä malli, jossa varusmiehet on kaikissa joukko-osastoissa jaettu kolmeen osastoon (A, B ja C). Eri osastoihin kuuluvat varusmiehet eivät ole varuskuntien sisällä keskenään tekemisissä. Ryhmät … Lue lisää
10 vuotta luotettavaa ja vastuullista ruokapalvelua
Puolustusvoimien, Rikosseuraamuslaitoksen ja muiden tärkeiden valtion kohteiden ruokapalveluista huolehtiva Leijona Catering Oy viettää vuonna 2022 kymmenvuotisjuhliaan. Leijona Cateringin asiakkaiden ja henkilöstön tyytyväisyys on noussut sinä aikana merkittävästi. Yhtiö kehittää toimintaansa jatkuvasti, muun muassa ilmastoystävällistä ruokapalvelua. Puolustusvoimien ruokahuolto käynnistettiin helmikuussa 1918. Vuosikymmenien aikana testattu toimintavarmuus ja ainutlaatuinen ruokapalveluosaaminen ovat jatkuneet ja modernisoituneet Leijona Cateringissa ensimmäisten kymmenen toimintavuoden aikana. Toimitusjohtaja Ritva Paavonsalo kuvailee Leijona Cateringin perustamisvaihetta vuosina 2011 – 2012 vauhdikkaaksi ja isojen asiakokonaisuuksien täyttämäksi aina yhtiön strategian luomisesta … Lue lisää
Varusmiehet ruokailevat terveellisesti ja turvallisesti maastossa
Maanantaina 3. tammikuuta noin 12 000 alokasta aloittaa varusmiespalveluksensa Puolustusvoimissa. Varusmiesten ruokailuun tehdyt toimenpiteet koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi jatkuvat palvelukseen astuvien uusien alokkaiden osalta. Turvallisen ja terveellisen maastoruokailun sekä varusmiesten ryhmäjaon ansiosta koronaviruspandemiaa on pystytty ehkäisemään Puolustusvoimissa tehokkaasti. ABC-ryhmäjaossa Puolustusvoimien jokainen joukko-osasto jaettiin koronakeväänä 2020 kolmeen ryhmään, joista yksi on lomalla, toinen maastossa ja kolmas varuskunnassa. … Lue lisää
Leijona on tutkitusti hyvä työpaikka
Leijonalle on jälleen myönnetty kansainvälinen Great Place to Work® -sertifikaatti lokakuusta 2021 alkaen. Ylpeydellä voimme todeta, että meidän kaikkien leijonalaisten tekemä työ hyvän työpaikan rakentamiseksi on totta, jo kolmantena vuotena peräkkäin. Leijonalaisten vastausten mukaan tärkeimmiksi koetaan tasa-arvoisuus, mutkattomuus ja oman työn arvo. Myös yhteishenki ja välittäminen nousivat tärkeiksi tekijöiksi. Ravintola-alan tämän hetken haasteet näkyvät … Lue lisää
Pitkän tähtäimen ruokaturva avainasemassa Leijona Cateringin sitoumuksessa
Leijona Catering Oy antaa Baltic Sea Action Groupille (BSAG) Itämeri-sitoumuksen*, jonka avulla Leijona tähtää uudistavan viljelyn periaatteiden edistämiseen ruokahankintojensa kautta. Itämeri-sitoumuksessaan Leijona Catering Oy sitoutuu raaka-ainevalintojen, ruokalistojen ja tuotelaatuvaatimusten kehittämiseen sekä vaatimusten käyttöönottoon yhdessä tavarantoimittajiensa kanssa. Lisäksi yhtiö kasvattaa uudistavasti viljellyn ruuan osuutta ruokatarjonnassaan sitä mukaa, kun menetelmät kehittyvät läpi tuotantoketjun tunnistettaviksi ja läpinäkyviksi. Yhtiö myös kasvattaa omaa ymmärrystään ja … Lue lisää
Leijona Catering on mukana Itämeripäivässä
John Nurmisen Säätiön aloitteesta vuonna 2019 syntyneen Itämeripäivän kampanjan tarkoituksena on nostaa haavoittuva Itämeri ykkösaiheeksi edes kerran vuodessa. Me Leijona Cateringissa osallistumme kampanjaan tänäkin kesänä. – Ympäristön huomioonottaminen ja ilmastoteot ovat olennainen osa Leijona Cateringin yritysvastuuta. Itämeri on suomalaisille ja kaikille Itämeren rantavaltioille elintärkeä, siksi me Leijona Cateringissa haluamme olla mukana Itämeripäivässä tukemassa haavoittuvan meren … Lue lisää
Pilottihankkeella yhteistyötä järjestöjen ja Leijona Cateringin välille
Leijona Catering Oy, Naisten Valmiusliitto ry ja Maanpuolustuskoulutus (MPK) ovat käynnistäneet yhteisen varautumisen pilottihankkeen, jonka tavoitteena on tarjota vapaaehtoisille mielekkäitä tehtäviä ja turvata Leijona Catering Oy:n henkilöstöresurssit, jos Puolustusvoimat kohottaisi valmiutta. Yhteistyö on osa maanpuolustusjärjestöjen ja Leijona Cateringin normaalia rauhanajan valmius- ja varautumissuunnittelua. – Yhteistyö järjestöjen kanssa on meille yhteiskuntavastuun kannalta tärkeää. Haluamme pilottihankkeen kautta … Lue lisää
Varusmiehet ruokailevat terveellisesti ja turvallisesti
Varusmiesten ruokailuun tehdyt toimenpiteet koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi jatkuvat 5.7.2021 palvelukseen astuvien uusien alokkaiden osalta. Turvallisen ja terveellisen maastoruokailun sekä varusmiesten ryhmäjaon ansiosta koronaviruspandemiaa on pystytty ehkäisemään Puolustusvoimissa tehokkaasti. ABC-ryhmäjaossa Puolustusvoimien jokainen joukko-osasto jaettiin koronakeväänä 2020 kolmeen ryhmään, joista yksi on lomalla, toinen maastossa ja kolmas varuskunnassa. Ryhmät liikkuvat eri reittejä, eivät käytä kalustoa ristiin ja … Lue lisää
Leijona Catering Oy:n hallitus on nimitetty
Leijona Catering Oy:n yhtiökokous valitsi uuden hallituksen 18.3.2021 alkaen. Leijonan hallituksen uutena puheenjohtajana aloitti toimitusjohtaja Anne Ilola Tapio Oy:sta. Hallituksessa jatkavat kenraaliluutnantti evp Timo Rotonen (varapuheenjohtaja), Alko Oy:n talousjohtaja Anton Westermarck ja puolustusministeriön neuvotteleva virkamies, yksikönjohtaja Sanna Poutiainen. Uusiksi jäseniksi valittiin johtava asiantuntija Jari-Pekka Punkari Valtioneuvoston kansliasta ja toimitusjohtaja Anu Ora Örum Oy Ab:sta.
Leijona Catering saavutti hiilineutraaliustavoitteen etuajassa
Leijona Catering Oy kantaa oman vastuunsa kestävästä kehityksestä ja tulevaisuudesta, sekä ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Vuoden 2020 alussa Leijona selvitti ensimmäisenä ravintola-alan toimijana Suomessa laajan hiilijalanjälkensä Luonnonvarakeskuksen (Luke) kanssa. Samana vuonna Leijona saavutti myös hiilineutraaliuden 15 vuotta ennen Suomen hiilineutraaliustavoitetta uudistamalla vastuullisuustavoitteet ja tekemällä yhteistyötä kumppaneiden kanssa päästöjen välttämiseksi. Leijona Catering tunnistaa tärkeän roolinsa valtion yhtiönä osana … Lue lisää